RREVENTIN TARINA

Idea toimiston perustamiseen lähti jo vuonna 2020, kun yrittäjät Iina ja Jouni tapasivat ja rupesivat pohtimaan yhteisten projektien toteuttamista. Aihetta pyöriteltiin pitkin ja poikin, etenkin pandemia-aikana asiaa ehdittiin miettiä liiankin kanssa. Alussa oli haave tehdä keikka yhdessä ja nähdä toinen toisensa aidossa työympäristössä – ja tämä päästiinkin toteuttamaan joulukuussa 2021, kun toteutimme yhdessä asiakkaallemme teemoitetun pikkujoulutapahtuman.

Yhteisprojekti vahvisti ajatuksemme siitä, että yhdessä todellakin olisimme vahvempia. 

Yrittäjillä on molemmilla pitkän linjan tausta erilaisten tapahtumien järjestämisestä ja vahvuudet juuri eri osa-alueilla mitä toisella. Iinan tausta on pääpainoisesti häiden, yksityisjuhlien sekä promootiotyön parista, kun taas Jounilla kokemusta on kertynyt eniten yritystilaisuuksien, messujen sekä esitystekniikan parista. Yhteensä työkokemusta tapahtumien parista löytyy molemmilta yli kymmenen vuoden ajalta. Tässä ajassa olemme ehtineet luoda kattavan ja luotettavan kumppaniverkoston, joten voimme tarjota projekteihimme aina parhaat ratkaisut. 

Toimintaperiaatteemme onkin kartoittaa asiakkaidemme erilaisten tapahtumaprojektien tarpeet ja luoda projektille oikeanlainen toteutussuunnitelma sekä vastata läpiviennistä. Tämä vapauttaa asiakkaan organisaation voimavarat siihen liiketoimintaan, missä he ovat parhaita hyödyntämällä sitä voimavaraa, jossa me olemme parhaimmillamme. 

Tavoitteenamme on päästä tarjoamaan tätä ammattitaitoa asiakkaillemme, sillä uskomme parhaiden tiimien perustuvan eri osa-alueiden hyödyntämiseen. Näin voimme aidosti tarkastella asioita monista näkökulmista, vaikka meillä toistaiseksi onkin ydintiimissä vasta kaksi silmäparia. Niitä tarvitaankin lisää, sillä tavoitteenamme on kasvaa ja kehittyä työyhteisöksi, jossa jokainen tekijä tekee arvokasta työtä ja te asiakkaat, saatte nauttia tämän työn tuloksista mahtavien tapahtumien muodossa. 

PS. Nimi RRevent sai alkunsa helmikuussa 2022, kun teimme yhteistä toimistopäivää. Sinä päivänä ravintola Tuhdossa oli lihapullia.